VH17-018-0578

Kutsumanimi: MyrttiRotu: Suomenhevonen
Sukupuoli: TammaSäkäkorkeus: 158cm
Syntymäpäivä: 10.03.2017Kasvattaja: Tuuliajo
Painotuslaji: YleispainotusKoulutustaso: Vaativa B, 120cm, CIC1
Omistaja: Manaaja (VRL-14336)Meriitit: KTK-II
© S.H.

Luonnekuvaus

Tuuliajon Myrkkymieli, tuttavallisemmin sanottuna Myrtti, ei ole saanut lempinimeään tyhjästä. Tamma on varsinkin vieraammille todella nyrpeä ja jopa ilkeän oloinen. Myrtin perusilme on jotain elämään kyllästyneen ja kiukkuisen välimaastosta, ei mikään helposti lähestyttävän oloinen. On totta, ettei Myrtti ole mikään ylttiöpositiivinen maailman rakastaja, mutta pääasiassa sen huono käytös johtuu vain siitä, että se käyttää ihmisen epävarmuutta hyväkseen. Niin ikään rohkeiden ja itsevarmojen hevosten kanssa Myrtti tulee hyvin toimeen, mutta kyykyttää lauman alimmaisia ihan suvereenisti.

Varsinkin uusia ja aluksi Myrtti kyseenalaistaa jo kiinniotettaessa: se ei anna mielellään kiinni ja taluttaessakin saattaa vielä yrittää paeta paikalta. Hoitaessa turha hipsuttelu jääköön pois, Myrtti arvostaa reippaita otteita ja varsinkin kumisualla kyhnyttäminen saa normaalisti niin nyrpeän tammankin vähän leppymään. Myrttiä käsitellessä päättäväisyys ja määrätietoisuus on kaiken pohjusta: sitä ei tarvitse komentaa voimalla eikä sen kanssa tarvitse lähteä taistelemaan – tammalle tulee näyttää missä mennään ja järkkymättä vaatia siltä hyvää käytöstä.

Ratsastaessa testailu jatkuu – jos ei vaikka tarvitsisi liikkua kentän keskeltä yhtään mihinkään tai päästää edes ratsastajaa selkään! Jälleen kärsivällisyys ja oikeudenmukaisuus palkitaan: sitkeästi kun pyytää, ei menetä hermojaan ja jaksaa yrittää kerta toisensa jälkeen, alkaa Myrtti taipua moneen. Yhteisen sävelen löydettyään ei välttämättä uskoisi hevosta samaksi. Jopa vaativalla tasolla pärjäävä Myrtti on kevyt ja herkkä, yrittää parhaansa yhdessä ratsastajan kanssa. Niin ikään valjakkoajon parissa Myrtti voi olla alkuun hankala, mutta se vaikean tason suorittaja löytyy sieltäkin, työllä ja joskus tuskalla.

Esteillä Myrtin voisi sanoa olevan vähän helpompi, jos ei vauhtia pelkää. Se menee kovaa ja vielä kovempaa, jos ratsastaja ei saa sitä kuulolle. Satakakskyt menee kevyesti, yksittäisenä vieläkin korkeammat, mutta se päästäänkö oikealta esteeltä seuraavalle radalla, on ratsastajasta kiinni. Myrtti hyppää käytännössä kaiken, mitä eteen tuodaan, selviten hankalistakin paikoista yli, mutta haasteen aiheuttaa esteiden välit. Maastoesteradalla ainoan ongelman tuo kuumuminen: pitempien estevälien jälkeen kierroksia voi olla sen verran, että vauhdin kontrollointi voi olla vaikeaa.

© Hapero

Sukutaulu

I. Haamumyrsky
sh, 161cm, m
KTK-III, KRJ-I
Ii. Fiktion Tyrsky
sh, 163cm, m
SLA-I, KRJ-II, YLA2, SV-II
Jälkeläisluokka C
Iii. Aavanmaininki
sh, 164cm, tprn
KRJ-II, KTK-III
Iie. Fiktion Aavi
sh, 153cm, m
KRJ-II, KTK-III
Ie. Moon Aamutuima
sh, 150cm
SLA-I, KRJ-I, YLA1, KTK-III, KERJ-II, VVJ-III
Iei. Koston Varjoleikki
sh, 154cm, rt
KRJ-II, YLA2, KTK-III
Iee. Violan Amariina
sh, 156cm, rt
KRJ-II, YLA2
E. Sadan Aamunkoi
sh, 156cm
KTK-III
Ei. Helmen Karma
sh, 160cm, rt
KTK-II, SLA-II, KRJ-I, YLA1, ERJ-II
Eii. Fiktion Kiro
sh, 153cm, prt
Eie. Eerikan Marinka
sh, 157cm, vprt
SLA-II, YLA2
Ee. Kuuralehdon Astrella
sh, 154cm, rt
KTK-III, EV-II
Eei. Taikakuun Timotei
sh, 159cm, rt
KERJ-I, ERJ-III
Eee. Lakean Aniliija
sh, 152cm, rt
SV-I, KTK-III

Jälkeläiset

SyntymäaikaSukupuoliVirallinen nimiIsä/Emä
26.01.2018oriTuuliajon RaivotautiFiktion Remueetu
25.02.2019tammaTuuliajon MustaherttaTuiskulan Ruhtinas

Kisakalenteri

PäivämääräPaikkaLuokkaSijoitus
28.04.2017KievarinkujaVaativa B2/32
01.05.2017BellgroveVaativa B7/50
02.05.2017KievarinkujaVaativa B4/32
24.06.2017Tuuliajon HevostilaVaativa B1/21
04.07.2017KetolaVaativa B5/35
05.07.2017KetolaVaativa B3/35
08.07.2017KetolaVaativa B1/35
08.07.2017KetolaVaativa B3/35
11.07.2017Cadogan PoniesVaativa B4/30
13.07.2017Ros CireinVaativa B1/30
16.07.2017Cadogan PoniesVaativa B1/30
17.07.2017Cadogan PoniesVaativa B2/30
17.07.2017Ros CireinVaativa B2/30
17.07.2017Ros CireinVaativa B2/30
19.07.2017Cadogan PoniesVaativa B2/30
19.07.2017Cadogan PoniesVaativa B4/30
21.07.2017Cadogan PoniesVaativa B4/30
21.07.2017Ros CireinVaativa B3/30
25.07.2017Cadogan PoniesVaativa B3/30
26.07.2017Ros CireinVaativa B2/30
27.07.2017Cadogan PoniesVaativa B1/30
30.07.2017Ros CireinVaativa B1/30
30.07.2017Ros CireinVaativa B5/30
01.08.2017MörkövaaraVaativa B2/30
06.08.2017MörkövaaraVaativa B2/30
08.08.2017MörkövaaraVaativa B2/30
11.07.2017Colder CreaturesVaativa B3/19
12.07.2017Colder CreaturesVaativa B4/20
13.07.2017Colder CreaturesVaativa B3/19
14.07.2017Colder CreaturesVaativa B1/20
15.07.2017Colder CreaturesVaativa B4/20
18.07.2017Colder CreaturesVaativa B1/20
19.07.2017Colder CreaturesVaativa B2/20
14.08.2017Maanan SuomenhevosetVaativa B4/40
19.08.2017Maanan SuomenhevosetVaativa B6/40
22.09.2017Team J&KVaativa B1/39
25.09.2017Team J&KVaativa B2/39
03.01.2018Gestüt HelmwaldVaativa B4/30
05.01.2018MörkövaaraVaativa B6/91
08.01.2018Gestüt HelmwaldVaativa B3/30
09.01.2018Gestüt HelmwaldVaativa B5/30
14.01.2018Gestüt HelmwaldVaativa B4/30
15.01.2018Gestüt HelmwaldVaativa B5/30
18.01.2018Gestüt HelmwaldVaativa B1/30
19.01.2018Gestüt HelmwaldVaativa B2/30
PäivämääräPaikkaLuokkaSijoitus
20.05.2017Kilpakeskus Chermia120cm4/26
22.05.2017Kilpakeskus Chermia120cm1/26
25.05.2017Vaaranmaan Suomenhevoset120cm3/30
28.05.2017Vaaranmaan Suomenhevoset120cm5/30
29.05.2017Vaaranmaan Suomenhevoset120cm1/30
31.05.2017Vaaranmaan Suomenhevoset120cm5/30
02.06.2017Vaaranmaan Suomenhevoset120cm5/30
07.06.2017Ponitila Adina110cm2/39
08.06.2017Ponitila Adina110cm6/43
09.06.2017Ponitila Adina110cm5/39
09.06.2017Kilpailukeskus Ginger120cm1/30
09.06.2017Kilpailukeskus Ginger120cm2/30
10.06.2017Ponitila Adina110cm1/39
14.06.2017Kilpailukeskus Ginger120cm1/30
15.06.2017Kilpailukeskus Ginger120cm5/30
23.06.2017Virtuaalitalli Overload120cm2/30
27.06.2017Virtuaalitalli Overload120cm1/30
28.06.2017Kilpailukeskus Ginger120cm3/30
29.06.2017Kilpailukeskus Ginger120cm4/30
12.07.2017Ros Cirein120cm1/30
14.07.2017Ros Cirein120cm2/30
18.07.2017Ros Cirein120cm4/30
21.07.2017Ros Cirein120cm1/30
23.07.2017Ros Cirein120cm5/30
25.07.2017Ros Cirein120cm4/30
26.07.2017Ros Cirein120cm5/30
03.08.2017Mörkövaara120cm1/30
06.09.2017Zurück120cm4/30
11.09.2017Zurück120cm5/30
30.11.2017Team J&K120cm3/27
30.11.2017Team J&K120cm2/31
05.12.2017Team J&K120cm1/27
22.12.2017Gestüt Helmwald110cm2/30
09.01.2018Mörkövaara110cm2/84

Päiväkirja

Päivämäärä, otsikko
Kirjoittaja

Kuvagalleria

© S.H.

VIRTUAALIHEVONEN